Menthal27

Info

Mikä?

Mentha27 on vuonna 2002 alkunsa saanut yhden ihmisen ikuisuusprojekti, jonka päällimmäinen tarkoitus tiedon tarjoamisen lisäksi on kehittää ja pitää yllä ylläpitäjän taitoja. Kyseessä on siis lähinnä harrastuksenomainen toiminta, jonka tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa tai saavuttaa minkään valtakunnan meriittejä.

Projektin henkilökohtaisen luonteen vuoksi sivuston tulevia kehityslinjoja on vaikea ennustaa, mutta hyvin todennäköisesti kehitys kulkee samoja raiteita kuin tähänkin asti: sivuston sisältöä pyritään lisäämään, korjaamaan ja parantamaan mahdollisuuksien ja resurssien mukaan.

Tällä hetkellä sivuston osoite on www.menthal27.net, ja se sijaitsee Kapsi Internet-käyttäjät ry:n palvelimella.

Ylläpito

Sivuston ylläpitäjänä häärii Sonja Valkeinen, 18-vuotias opiskelija Vantaalta. Sydäntä lähellä ovat kotisivujen lisäksi mm. ohjelmointi, kuvankäsittely, kirjallisuus ja raskas musiikki.

Lisätietoja voi lukea ylläpitäjän henkilökohtaiselta kotisivulta.

Sivuston teossa käytetyt ohjelmat ja ohjelmistot

Corel Draw, Corel Photo-Paint, Adobe Photoshop, Notepad++, Smultron, FileZilla, Cyberduck, Mozilla Firefox, Safari, Microsoft Windows XP, Mac OS X 10.4, Mac OS X 10.5.

Sivusto pyörii WordPress-ohjelmiston päällä ja käyttää lisäosia Search Unleashed, All In One SEO Pack, DMSGuestbook sekä WordPressVersionRemover.

Toimivuus

Sivusto on testattu ja todettu toimivaksi seuraavilla selaimilla:

  • Camino
    1. 1.5.x (OS X)
  • Flock
    1. 0.7.6 (Windows)
    2. 0.9.0.2 (Windows)
  • Konqueror
    1. 3.5.x (Linux)
  • Mozilla Firefox
    1. 1.5.x (Windows)
    2. 2.0.x (Windows, OS X, Linux)
    3. 3.0.x (Windows, OS X, Linux)
  • Mozilla SeaMonkey
    1. 1.0.x (Windows)
    2. 1.1.x (Windows)
  • Netscape
    1. 8.1 (Windows)
    2. 9.0x (Windows)
  • Opera
    1. 9.2 (Windows, OS X)
    2. 9.3 (Windows, OS X)
  • Safari
    1. 2 (OS X)
    2. 3 (Windows, OS X)

Sivuston on todettu toimivan vajaasti seuraavilla selaimilla:

  • Microsoft Internet Explorer
    1. 6 (Windows)
    2. 7 (Windows)

Toimivuudesta muilla selaimilla ja selainversioilla saa ilmoittaa.

Vanhat ulkoasut

Kuvia kaikista vanhoista ulkoasuista ei valitettavasti ole tallella.

Ensimmäinen ulkoasuNeljäs ulkoasuViides ulkoasuKuudes ulkoasu
Seitsemäs ulkoasuKahdeksas ulkoasuYhdeksäs ulkoasu

Kiitos

Menthal27:n saattaminen lopulliseen muotoonsa on ollut pitkä prosessi. Matkan varrella seuraavat ihmiset ovat tavalla tai toisella edesauttaneet sivuston kehittymistä nykyiseen muotoonsa. Kiitos heille!

Enniriina, Essi, Johanna, Taneli, Teemu, Toni, Riku

Kiitos myös heille, jotka ovat bonganneet sivustolta virheitä ja ilmoittaneet niistä:
Brieff, Kyborgi, Moova, Nawulf, Nuppu, Sanni, Onni, Virpi

Virheistä ilmoittaneiden henkilöiden kotisivut linkitetään tältä sivulta, mikäli sivujen osoite on tiedossa. Kuolleet linkit poistetaan.

  

Menthal27 © Sonja Valkeinen 2002-2008. Shadows. WP. Takaisin sivun alkuun.