Hei, olen Mikko (Muut vastaa: "Hei Mikko")
Pahoittelen näin aluksi nickiäni, joka on lähes sama Psychen kanssa. Tällä kuitenkin olen netissä jo useamman vuoden kulkenut. Koitetaan siis välttää väärinkäsityksiä.
Eli nickini on Psych0-, oikea nimeni Mikko ja olen Itä-Suomesta, Kuopiosta. Syntynyt olen vuonna 1988 eli tällä hetkellä ikää löytyy hieman päälle 18-vuotta.
Internetissä olen liikkunut yläasteelta lähtien, heti kun netin koneeseen sain. Kaikkihan tietävät, että aliaksen keksiminen on rasittavaa, jonkun aikaa liikuin nimellä Koson (Mik
ko son=Mikkopoika), mutta en kovin tyytyväinen tähän ollut. Sittemmin vaihdoin Psycho:on, joka mielestäni sopii minulle hyvin, osaan olla toisinaan hyvin mielipuolinen. :P
Nomutta, sain tietokoneen ja internetin sillon joskus yläasteella, ehkä seitsemännellä luokalla. Siitä alkoi pitkä taival kohti suuruutta, eli halusin osata kuvanmuokkauksen, videomuokkausen, äänenmuokkauksen, kotisivujen teon ja KAIKEN! Paljon olen kokeillut, mutta kotisivuissa ja kuvanmuokkauksessa koen itseni parhaaksi ja niitä teen eniten. Toisinaan myös videoita harrastuksistani. Internet-ala lienee se mihin jatkan (lukion kolmas vuosi menossa nyt), todennäköisesti graafiseksi suunnittelijaksi mainoksia ja nettisivuja piirtelemään.
Mainitsin jo harrastukset. Niitä löytyy muutamia, ja useimmat melko epätavallisia, ainakin tavallisen tallaajan mielestä.
Parkour - Laji, jossa pyritään mahdollisimman sulavaan ja suoraviivaiseen liikkumiseen urbaanissa ympäristössä. Sanoisin vain hyppimiseksi. Muutaman vuoden olen lajia harrastanut ja tällä hetkellä olen Kuopion edustaja SPY:ssä (Suomen Parkour Yhdistys). Lajista pidän, koska saa liikkua tavalla, joka ei aseta mitään rajoja.
Sirkus - Kaikenlainen sirkustelu. Hallitsen Diabolon, Poit, jonkkauksen sekä hieman akrobatiaa. Tämä on ihan kaveriporukalla toteutettu juttu ja yhdessä aina treenailemme. Meillä on oma sirkus, Amatöörisirkus Rousku, jonka sivuille linkki hieman ylempänä.
Nörtteily - Ja tämä tietysti. Koneella kaikenlaista. Kun en ole parkouraamassa tai sirkustelemassa, niin yleensä olen koneella säätämässä, idlaamassa. :)
Lukeminen - Luen hyvinkin paljon. Toisinaan tosin saattaa olla kuukausienkin tauko, että en lue mitään, mutta sitten taas usean kuukauden putki, jonka aikana menee lukuisia kirjoja. Luen lähinnä fantasiakirjallisuutta, lempikirjailijani on David Eddings ja kirjat hänen Belgarionin ja Mallorean tarunsa. Myös Dragonlance ja Forgotten Realms -sarjat ovat todella hyviä. Näiden lisäksi olen lukenut paljon muutakin.
Musiikki. Kuuntelen lähes kaikkea musiikkia, mutta eniten korvaa miellyttää hiphop, rap ja r'n'b. Kaikkein kovinta ärjyntäheviä ei voi sietää.
Kai tässä jotain oli, ehkä. mO