1
Offtopik / Vs: Yleinen höpinätopic 3
« : 27.07.12 - klo:02:08 »
No, harmittaa tuo ilmiö täälläkin. Itsellä on ollut nyt pari vähän hullumpaa vuotta, eikä aika ole oikein riittänyt mihinkään. Siis oikeasti mihinkään. Olen vedellyt sellaisia ihania 70 tunnin koulu/työviikkoja ja vetänyt harvoina vapaapäivinä sitten unta palloon kuusitoista tuntia.
Ja kaiken huipuksi sitten, kun juuri sain hirveän väännön jälkeen uudet sivut julkaisukuntoon, kovalevy sanoi poks. Varmuuskopiot? Ei sellasia ollut. Arvatkaa kaksi kertaa, ketuttiko. Heihei VP:n uusi (hemmetti, jo koodiksi kirjoitettu) ulkoasu. Heihei, Shinatryan seuraaja. Heihei, kirjallisuusblogi. Heihei, tavallinen blogi. Oli kiva tavata. Käänsin myös joululomalla uudelleen koko tähänastisen VP-sarjakuvan, koska halusin vaihtaa puhekuplien fonttia. Nekin meni siinä rytäkässä.
Nyt minulla on valtaosasta noista projekteista vain luonnoskuvia ja karvalakkiversioita, joista pitäisi lähteä jalostamaan uudestaan sitä, mikä jo kerran valmistui. Ei ketuta yhtään, ei.
Tässä sitten odottelen vielä tietoa siitä, opiskelenko seuraavat kaksi vuotta kaikki viikonloput kirjoittamista vai en... Elokuun puolivälissä se selviää. Jos opiskelen, voi olla turha odottaa eloa meikäläisen kotisivurintamalle ainakaan vuoteen. :/ Olen tosin suunnitellut julkaisevani romaanintekeleeni blogimuodossa... Mutta sekin on niin kamalan vaiheessa.
Taitaa kotisivupiirit moneen kertaan käydä vaihdossa, ennen kuin minä pääsen takaisin ympyröihin.